Hallinnointi

Yhtiökokous

Yhtiökokous

Osakeyhtiölain mukaan osakkeen­omistajat käyttävät päätäntä­valtaansa yhtiö­kokouksissa. Varsinainen yhtiö­kokous pidetään kerran vuodessa. Osakkeen­omistaja voi pyytää lisäämään yhtiö­kokouksen esitys­listalle käsiteltäviä asioita, jos ne kuuluvat yhtiö­kokouksen päätäntä­valtaan ja ehdotukset on toimitettu annetun määrä­ajan puitteissa. Yhtiö­kokouksen kutsu julkaistaan yhtiön verkko­sivuilla.

Yhtiökokous päättää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan sille kuuluvista asioista:

  • Tilinpäätöksen hyväksyminen
  • Osingoista päättäminen
  • Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta päättäminen
  • Hallituksen jäsenten valinta sekä heidän palkkioistaan päättäminen
  • Tilintarkastajan valitseminen
  • Muista yhtiökokoukselle tehdyistä ehdotuksista päättäminen

Kaikilla osakkeilla on yksi ääni yhtiökokouksessa.

2022

Ylimääräinen yhtiökokous 31.5.2022

WithSecure Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 31.5.2022 alkaen klo 10.00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Tammasaarenkatu 7, Helsinki. Yhtiön osakkeen-omistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun kohdasta C. Ohjeita kokoukseen osallistuville.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8.5.2021 voimaan tulleen niin sanotun väliaikaisen lain nojalla huomioidakseen osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveyden ja turvallisuuden.

Kokoukseen ei voi osallistua henkilökohtaisesti kokouspaikalla.

Mikäli osakkeenomistaja haluaa esittää kysymyksiä yhtiön johdolle, on nämä osakeyhtiölain 5 luvussa 25 §:ssä tarkoitetut yhtiökokoukselle osoitettava kysymykset tehtävä ennakkoon jäljempänä kutsun kohdassa 5. Muut ohjeet ja tiedot kuvattavan mukaisesti. 

Materiaalit

Tärkeää tietoa

Tämän verkkosivun materiaaliin pääsy ei välttämättä ole laillista tietyillä lainkäyttöalueilla. Muilla lainkäyttöalueilla vain tiettyjen henkilöryhmien voidaan sallia tarkastelevan tällaista materiaalia. Tätä materiaalia ei ole tarkoitettu, eikä sitä ole suunnattu, kellekään henkilölle Yhdysvalloissa. Tämä materiaali ei muodosta tarjousta arvopapereiden myynnistä tai kehotusta tehdä tarjous tällaisessa materiaalissa kuvattujen arvopapereiden ostamisesta Yhdysvalloissa. Erityisesti mitään tässä materiaalissa tarkoitettuja arvopapereita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (“Yhdysvaltain arvopaperilaki”) nojalla, eikä niitä saa tarjota, myydä tai toimittaa suoraan tai epäsuorasti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin muuten kuin Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimusten soveltamisalaan kuuluvan poikkeuksen perusteella tai liiketoimen, johon ei sovelleta rekisteröintivaatimuksia, yhteydessä.

 

Näillä verkkosivuilla olevien tietojen ja asiakirjojen saatavuutta rajoitetaan voimassa olevan sääntelyn mukaisesti. Lue alla olevat tiedot ja anna vahvistus asuinmaastasi. Vahvistuksen on oltava todenmukainen ja paikkansapitävä.

Valitse luettelosta asuinmaasi*

 

 

VASTUUVAPAUSLAUSEKE – TÄRKEÄÄ

WITHSECURE OYJ ON JULKAISSUT TÄLLÄ VERKKOSIVUSTOLLA SÄHKÖISTÄ MATERIAALIA VILPITTÖMÄSSÄ MIELESSÄ JA YKSINOMAAN TIEDONANTOTARKOITUKSESSA.

MATERIAALEJA EI OLE SUUNNATTU HENKILÖILLE, JOTKA OLESKELEVAT YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MAASSA, JOSSA MATERIAALIEN JAKAMINEN OLISI MINKÄ TAHANSA NIISSÄ SOVELLETTAVAN LAIN TAI MÄÄRÄYKSEN VASTAISTA TAI EDELLYTTÄISI REKISTERÖINTIÄ TAI LUPAA.

Lue tämä ilmoitus huolellisesti. Se koskee jokaista tämän verkkosivuston käyttäjää. Huomaa, että seuraavaa vastuuvapauslauseketta saatetaan muuttaa tai päivittää. Ole hyvä ja lue lauseke ja hyväksy se kokonaan aina kun käyt sivustolla.

Tällä sivustolla oleviin materiaaleihin tutustuminen saattaa olla tietyissä maissa lainvastaista tai siihen voi liittyä rajoituksia. Jokaisen, joka haluaa tutustua materiaaleihin, on ensin vakuutettava, ettei häneen sovelleta sellaisia paikallisia määräyksiä, jotka estäisivät materiaaliin tutustumisen tai rajoittaisivat sitä.

Materiaaleja ei tarjota eikä niitä ole suunnattu henkilöille, jotka oleskelevat Yhdysvalloissa.

Materiaalit eivät ole tarjous myydä eivätkä tarjous ostaa materiaaleissa kuvattuja arvopapereita Yhdysvalloissa. Materiaaleissa mainittuja arvopapereita ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) mukaisesti, eikä niitä saa tarjota, myydä tai toimittaa suoraan tai välillisesti Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloissa paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu. Arvopapereita ei tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Materiaaleja ei saa luovuttaa tai muulla tavoin suoraan tai välillisesti kokonaisuudessaan tai osittain välittää, jakaa tai lähettää Yhdysvalloissa tai missään maassa, missä materiaalien jakaminen olisi minkä tahansa niissä sovellettavan lain tai määräyksen vastaista tai edellyttäisi rekisteröintiä tai lupaa, eikä materiaaleja saa toimittaa tällaisiin maihin. Edellä mainitun rajoituksen noudattamatta jättäminen saattaa johtaa Yhdysvaltain arvopaperilain tai muiden sovellettavien arvopaperilakien rikkomiseen.

Perusteet käytölle

WithSecure on julkaissut sähköisen version näistä materiaaleista tällä verkkosivustolla vilpittömässä mielessä ja ainoastaan tiedonantotarkoituksessa, eikä se anna tältä osin mitään vakuutuksia. Ennen verkkosivuston käyttöä käyttäjän on vakuutettava WithSecurelle, että hänen tarkoituksenaan on ainoastaan saada tietoa. Materiaalin julkaiseminen sähköisessä muodossa ei muodosta tarjousta myydä tai ostaa WithSecuren arvopapereita. Se ei myöskään ole WithSecuren tai minkään muun tahon antama suositus myydä tai ostaa WithSecuren arvopapereita.

Ymmärtämisen vahvistaminen ja vastuuvapauslausekkeen hyväksyminen

NAPSAUTTAMALLA ALLA OLEVAA ”HYVÄKSYN”-PAINIKETTA VAKUUTAN, ETTEN TÄLLÄ HETKELLÄ OLESKELE YHDYSVALLOISSA.

Napsauttamalla ”Hyväksyn”-painiketta vakuutan ymmärtäväni, ettei arvopapereita tarjota eikä materiaalia jaeta Yhdysvalloissa tai missä tahansa muussa maassa, jossa se olisi lainvastaista. Sitoudun olemaan lähettämättä tai muutoin siirtämättä mitään tällä verkkosivustolla olevia materiaaleja kenellekään, joka oleskelee Yhdysvalloissa tai millä tahansa muulla alueella, missä se olisi sovellettavan lain tai määräyksen vastaista tai edellyttäisi rekisteröintiä tai lupaa kyseisessä maassa. Vahvistan, että olen lukenut edellä esitetyt ehdot ja että hyväksyn ne ja sitoudun noudattamaan niitä.

OLEN LUKENUT JA YMMÄRTÄNYT EDELLÄ ESITETYN VASTUUVAPAUSLAUSEKKEEN. YMMÄRRÄN, ETTÄ SE SAATTAA VAIKUTTAA OIKEUKSIINI, JA SITOUDUN NOUDATTAMAAN SEN EHTOJA. NAPSAUTTAMALLA HYVÄKSYN-PAINIKETTA JA KÄYTTÄMÄLLÄ TÄLLÄ VERKKOSIVUSTOLLA OLEVIA MATERIAALEJA VAHVISTAN, ETTÄ OLEN ANTANUT EDELLÄ OLEVAT VAKUUTUKSET.

JOS ET VOI ANTAA TÄTÄ VAKUUTUSTA, TULEE VALITA [EN HYVÄKSY] ‑PAINIKE TAI POISTUA TÄLTÄ VERKKOSIVUSTOLTA MUULLA TAVOIN.

 

 

Vastuuvapauslauseke – Ei pääsyä

Tällä verkkosivujen osalla olevat tiedot ovat rajoitettuja, eikä niitä ole tarkoitettu julkistettavaksi, jaettavaksi tai saataville asetettavaksi, suoraan tai epäsuoraan, kokonaisuudessaan tai osittain seuraavissa maissa, seuraaviin maihin tai seuraavista maista: Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hong Kong, Japani, Uusi Seelanti, Etelä-Afrikka, Singapore tai mikä tahansa lainkäyttöalue, jossa se saattaisi muodostaa lainkäyttöalueen paikallisten arvopaperilakien tai säännösten rikkomuksen.

 

false
true

Varsinainen yhtiökokous 2022

F-Secure Oyj:n osakkeen­omistajien yhtiö­kokous pidettiin 16.3.2022 klo 14.00 alkaen yhtiön pää­konttorissa osoitteessa Tamma­saaren­katu 7, Helsinki. Yhtiö­kokous järjestettiin niin sanotun väli­aikaisen lain nojalla siten, että yhtiön osakkeen­omistajat osallistuivat kokoukseen ja käyttivät osakkeen­omistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon ja esittämällä ennakkoon vasta­ehdotuksia ja kysymyksiä.

Materiaalit

Videotallenteet

Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että videoidut tallenteet eivät ole osa varsinaista yhtiö­­kokousta tai virallista yhtiö­­kokous­­materiaalia.

Infotilaisuus

2021

Varsinainen yhtiökokous 2021

F-Secure Oyj:n osakkeen­omistajien yhtiö­kokous pidettiin 24.3.2021 klo 14.00 alkaen yhtiön pää­konttorissa osoitteessa Tamma­saaren­katu 7, Helsinki. Yhtiö­kokous järjestettiin niin sanotun väli­aikaisen lain nojalla siten, että yhtiön osakkeen­omistajat osallistuivat kokoukseen ja käyttivät osakkeen­omistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon ja esittämällä ennakkoon vasta­ehdotuksia ja kysymyksiä.

Materiaalit

Videotallenteet

Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että videoidut tallenteet eivät ole osa varsinaista yhtiö­kokousta tai virallista yhtiö­kokous­materiaalia.

Toimitusjohtajan katsaus

Hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro

Åsa Riisbergin esittäytyminen

2020

Varsinainen yhtiökokous 2020

F-Secure Oyj:n osakkeenomistajien yhtiökokous pidettiin 12.5.2020 klo 14.00 alkaen yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Tammasaarenkatu 7, Helsinki.

Materiaalit

2019

Varsinainen yhtiökokous 2019

F-Secure yhtiökokous pidettiin tiistaina 19.3.2019 klo 15.00 alkaen yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Tammasaarenkatu 7, Helsinki.

Materiaalit

2018

Varsinainen yhtiökokous 2018

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 4. huhtikuuta 2018 klo 15:00 alkaen yhtiön pääkonttorissa Ruoholahdessa.

Materiaalit

2017

Yhtiökokous vuonna 2017

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään pidetään keskiviikkona 5. huhtikuuta 2017 klo 15:00 alkaen yhtin pääkonttorissa Ruoholahdessa.

Materiaalit

2016

Yhtiökokous vuonna 2016

F-Securen yhtiökokous pidettiin torstaina 7. huhtikuuta 2016 kello 15.30 alkaen yhtiön pääkonttorissa Helsingissä. Alta löytyvät kokouksen materiaalit.

Materiaalit

2015

Varsinainen yhtiökokous 2015

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 8. huhtikuuta 2015 klo 15.30 alkaen yhtiön pääkonttorissa Ruoholahdessa.

Materiaalit

2014

Varsinainen yhtiökokous 2014

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään pidettiin torstaina 3. huhtikuuta 2014 klo 15.30 alkaen yhtiön pääkonttorissa Ruoholahdessa. Alla kokoukseen liittyvää materiaalia

Yhtiökokouksen pöytäkirja toimitetaan saataville viimeistään 17.4.2014.

Materiaalit

2013

Varsinainen yhtiökokous 2013

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestettiin keskiviikkona 3. huhtikuuta 2013. Alla kokoukseen liittyvää materiaalia.

Materiaalit

2012

Varsinainen yhtiökokous 2012

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestettiin Helsingissä tiistaina 3.4.2012 osoitteessa Tammasaarenkatu 7, 00180 Helsinki. Alla kokoukseen liittyvää materiaalia.

Materiaalit

2011

Varsinainen yhtiökokous 2011

F-Secure Oyj:n yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 30.3.2011 kello 16.00 osoitteessa F-Secure Oyj, Tammasaarenkatu 7, 00180 Helsinki. Alla on yhtiökokoukseen liittyviä materiaaleja.

Materiaalit

2010

Varsinainen yhtiökokous 2010

F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 24.3.2010 osoitteessa HTC Ruoholahti, Tammasaarenkatu 3, 00180 Helsinki.

Materiaalit

2009

Varsinainen yhtiökokous 2009

F-Secure Oyj:n yhtiökokous pidettiin torstaina 26.3.2009 High Tech Center:ssä, Tammasaarenkatu 3, 00180 Helsinki. Alla on yhtiökokoukseen liittyviä materiaaleja.

Materiaalit

2008

Varsinainen yhtiökokous 2008

F-Secure Oyj:n yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 26.3.2008 osoitteessa F-Secure Oyj, Tammasaarenkatu 3, 00180 Helsinki. Alla on yhtiökokoukseen liittyviä materiaaleja.

Materiaalit

Ylimääräinen yhtiökokous 2008

F-Securen ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tiistaina 28.10.2008 alkaen klo 15.00 osoitteessa F-Secure Oyj, Tammasaarenkatu 7 (Ruoholahti), 00180 Helsinki. Alla on yhtiökokoukseen liittyviä materiaaleja.

Materiaalit

Päivitetty 23.2.2022 16:00

Konsernin johto

Konsernin johto

WithSecure™:n ylintä päätösvaltaa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa, joka valitsee hallituksen jäsenet. Hallitus huolehtii WithSecure™:n hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus nimittää toimitusjohtajan. Toimitusjohtaja yhdessä johtoryhmän kanssa vastaa yhtiön liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta sekä sen strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteuttamisesta.

Hallitus

Hallituksen tehtävät

Hallitus on vastuussa yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen toiminta, vastuut ja tehtävät perustuvat osakeyhtiölakiin ja muuhun soveltuvaan lainsäädäntöön sekä hallituksen työ­järjestykseen. Näitä ovat mm.:

  • WithSecuren strategian hyväksyminen sekä operatiivisen toiminnan ja budjettien toteutumisen valvonta
  • Toimitusjohtajan nimittäminen ja erottaminen
  • Merkittävien investointien, yrityskauppojen, yritysjärjestelyjen tai muiden merkittävien tai kauaskantoisten päätösten hyväksyminen
  • Yhtiön kirjanpidon ja taloushallinnon asianmukaisuuden varmistaminen
  • Sisäisten kontrollien ja riskienhallintaprosessien asianmukaisuuden varmistaminen
  • Henkilöstöpolitiikan ja palkitsemisjärjestelmien hyväksyminen
  • Yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelu

Hallitus kokoontuu niin usein kuin on tarpeellista, kuitenkin vähintään viisi kertaa toimikautensa aikana työjärjestyksen mukaan. Hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsnä yli puolet hallituksen jäsenistä. Hallitus arvioi omaa toimintaansa vuosittain. Hallitus pyrkii lähtökohtaisesti yksimieliseen päätöksentekoon. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänienemmistöllä, jos yksimielistä päätöstä ei voida tehdä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.

Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön hallituksessa on vähintään kolme ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä, ja toimikausi päättyy jäsenten valintaa seuraavan yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön hallitus edustaa kaikkia osakkeenomistajia.

Monimuotoisuus on olennainen osa WithSecuren menestystä. Hallituksen asettamien monimuotoisuusperiaatteiden mukaan optimaalinen sekoitus monimuotoisia taustoja, osaamista ja kokemusta vahvistaa hallituksen työskentelyä ja edistää pitkän aikavälin omistaja-arvon luomista. Hallituksen monimuotoisuus­peri­aatteisiin kuuluu pyrkimys kohti tasapainoista sukupuolijakaumaa. Molemmat sukupuolet ovat edustettuna WithSecuren hallituksessa.

Avoimuuden lisäämiseksi yksi hallituksen jäsenistä valitaan WithSecuren henkilökunnasta. WithSecuren henkilöstölle järjestetään vuosittain vaalit, joihin jokainen WithSecuren vakituisessa työsuhteessa oleva henkilö saa osallistua ehdokkaana. Hallituksen henkilöstövaliokunta haastattelee kolme vaaleissa eniten ääniä saanutta henkilöä ja valitsee näiden keskuudesta henkilön, jota ehdotetaan yhtiökokoukselle valittavaksi hallituksen jäseneksi. Robin Wikström valittiin hallitukseen tämän menettelyn kautta vuonna 2021.

Hallituksen jäsenten enemmistö on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen valiokunnat

Vuonna 2019 hallitus perusti seuraavat valiokunnat: tarkastusvaliokunta (Audit Committee) ja nimitys- ja palkitsemisasioita käsittelevä henkilöstövaliokunta (Personnel Committee). Hallitus valitsee hallituksen jäsenistä valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat. Kummassakin valio­kunnassa on oltava vähintään kolme jäsentä. Hallitus vahvistaa valiokuntien päätehtävät ja toimintaperiaatteet. Valiokunnan tehtävät määritellään valiokunnan työjärjestyksessä.

Tarkistusvaliokunta

Tarkastusvaliokunta valvoo ja arvioi yhtiön riskienhallintaa, sisäisiä kontrolleja, tietojärjestelmästrategiaa ja ‑käytäntöjä, talousraportointia sekä tilintarkastusta. Lisäksi tarkastusvaliokunta valmistelee ehdotuksen tilintarkastajan valinnasta hallitukselle sekä arvioi säännöllisesti tarvetta erilliselle sisäisen tarkastuksen toiminnolle. Tarkastusvaliokunnan jäsenillä on oltava laaja liiketoiminnan tuntemus sekä riittävä asiantuntemus ja kokemus ottaen huomioon valiokunnan tehtäväalue ja tilintarkastusta koskevat pakolliset tehtävät. Enemmistön tarkastusvaliokunnan jäsenistä tulee olla riippumattomia yhtiöstä ja vähintään yhden on oltava riippumaton yhtiön merkittävästä osakkeenomistajasta. Tarkastusvaliokunnan kokouksiin voidaan tarpeen mukaan kutsua asiantuntijoita käsiteltävien asioiden luonteesta riippuen. Tarkastusvaliokunnan kokousten materiaali on kaikkien hallituksen jäsenten saatavilla. Tarkastusvaliokunta kokoontuu vähintään neljä (4) kertaa vuodessa valiokunnan puheenjohtajan koolle kutsumana.

Henkilöstövaliokunta

Henkilöstövaliokunta valmistelee aineistoa ja antaa neuvoja hallituksen kokoonpanoon ja johdon palkitsemiseen liittyvissä asioissa sekä asioissa, jotka liittyvät yhtiön avainhenkilöiden palkitsemiseen ja kannustimiin. Valiokunta valmistelee myös ehdotukset yhtiökokoukselle hallituksen jäsenistä sekä hallituksen palkitsemisesta. Henkilöstövaliokunnan kokouksiin voidaan tarpeen mukaan kutsua asiantuntijoita käsiteltävien asioiden luonteesta riippuen. Henkilöstövaliokunnan kokousten materiaali on kaikkien hallituksen jäsenten saatavilla. Henkilöstövaliokunta kokoontuu vähintään kahdesti (2) vuodessa valiokunnan puheenjohtajan koolle kutsumana.

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Toimitusjohtajan tehtävät

Hallitus nimittää ja voi erottaa toimitus­johtajan ja päättää toimitus­johtajan palkkiosta sekä muista eduista. Toimitus­johtaja vastaa yhtiön päivittäisestä johtamisesta. Toimitus­johtajan pää­tehtävät ovat:

  • Yhtiön liiketoiminnan johtaminen hallituksen ohjeiden mukaan
  • Hallituksessa käsiteltävien asioiden esittely
  • Hallituksen tekemien päätösten toteuttaminen
  • Muut osakeyhtiölaissa määritellyt asiat

Toimitus­johtajan palkitseminen on kuvattu WithSecure™:n palkka- ja palkkio­selvityksessä.

Johtoryhmän tehtävät

Johtoryhmän tehtävä on avustaa toimitus­johtajaa yhtiön operatiivisessa johtamisessa.

Päivitetty 8.2.2022 19:00

Palkitseminen

Palkitseminen

Hallituksen palkkiot

Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista. Yhtiökokouksessa tehdyt päätökset julkistetaan yhtiökokoukseen jälkeen. Päätökset voi lukea yhtiökokous-sivulta.

Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitseminen

Hallitus nimittää toimitusjohtajan ja päättää hänen palkkioistaan ja muista eduista. Lisäksi toimitusjohtaja kuuluu yhtiön osakepalkkio-ohjelmaan. Hallitus hyväksyy johtoryhmän jäsenille maksettavat palkat ja palkkiot.

Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisestaa ja muista näihin liittyvistä asioista on selostettu tarkemmin vuosikertomuksessa.

Palkitsemispolitiikka

WithSecure™:n palkitsemispolitiikka kuvaa hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista, periaatteita politiikan luomiseen ja sen toteuttamiseen. Palkitsemispolitiikka noudattaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, osakkeenomistajien oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä sekä muita säännöksiä ja ohjeita, joita sovelletaan julkisesti noteerattuihin yhtiöihin.

Palkitsemisraportti

WithSecure™:n palkitsemisraportissa selostetaan edellisen tilikauden aikana hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle maksetut palkkiot. Palkitsemisraportti on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti.

Päivitetty 23.3.2022

Tilintarkastus

Tilintarkastajat

Yhtiökokous valitsee tilintarkastajan vuodeksi kerrallaan. Toimikausi päättyy tilintarkastajan valintaa seuraavassa yhtiökokouksessa. Tilintarkastaja vastaa konsernitilinpäätöksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen ja kirjanpidon tilintarkastuksesta. Tilintarkastaja raportoi hallitukselle tai sen tarkastusvaliokunnalle vähintään kerran vuodessa.

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

WithSecure™:n riskienhallinnan ja sisäisten valvonnan prosessien tavoitteena on varmistaa, että yhtiön liiketoimintaan liittyvät riskit tunnistetaan asianmukaisesti, arvioidaan, seurataan ja raportoidaan soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.

Sisäinen valvonta

Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että yhtiön liiketoiminta on tehokasta ja strategian mukaista ja että taloudellinen raportointi ja johdon raportointijärjestelmä antaa luotettavaa tietoa ja on sovellettavien säännösten ja toimintaperiaatteiden mukaista.

Sisäinen valvonta sisältää kaikki ohjeistukset, säännöstöt, prosessit, käytännöt ja ne organisaation rakennetta koskevat tiedot, jotka auttavat varmistamaan, että liiketoiminta on kaikkien sovellettavissa olevien lakien ja säännösten mukaista. Sisäisen valvonnan tehtävä on myös varmistaa, että kirjanpito ja taloudellinen tieto antavat oikean ja tarkan kuvan yhtiön toiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta. Toteutunutta kehitystä seurataan myynti- ja kustannustavoitteiden osalta toiminnan ohjausjärjestelmillä päivittäin, viikoittain tai kuukausittain.

Yhtiö seuraa jatkuvasti taloudellisia avainprosesseja liittyen myyntiin, liikevaihtoon, kuluihin ja kannattavuuteen sekä tulevia ja lähteviä maksuja. Jos epäjohdonmukaisuuksia ilmenee, niihin tartutaan välittömästi. Yhtiön talousosasto vastaa sisäisen laskennan oikeellisuudesta ja luotettavuudesta. Talousosasto toimii läheisessä yhteistyössä talousjohtajan ja eri liiketoimintojen kanssa tarjoten olennaista tietoa liiketoiminnan suunnittelun sekä myyntiennusteiden pohjaksi. Talousosasto arvioi ja valvoo säännöllisesti ennusteiden luotettavuutta ja myynnin tuloutusta.

Sisäinen tarkastus

Hallituksen tarkastusvaliokunta arvioi säännöllisesti tarvetta erilliselle sisäisen tarkastuksen toiminnolle. Tähän asti valiokunta on päätynyt siihen, että huomioiden yhtiön koon, organisaatiorakenteen ja pää­osin keskitetyn taloudellisen hallinnan erilliselle sisäisen tarkastuksen toiminnolle ei ole tarvetta.

Sisäisen tarkastustoiminnon puuttuessa huomiota on kiinnitetty kirjanpitoon, raportointiin, dokumentointiin, auktorisointeihin, riskienhallintaan, sisäiseen valvontaan ja muihin olennaisiin toimintoihin liittyvien kirjallisten ohjeiden säännölliseen arviointiin kaikissa WithSecure™:n yksiköissä. Sisäiseen tarkastukseen liittyvät valvontajärjestelmät testataan aika ajoin. Ohjeistuksia koordinoi yhtiön talousosasto. Lakiasiainyksikkö osallistuu myös tähän työhön aktiivisesti.

Erillisen sisäisen tarkastuksen toiminnon puuttuminen on huomioitu myös ulkoisen tilintarkastuksen laajuutta suunniteltaessa. Tarvittaessa sisäisen tarkastuksen palveluita ostetaan ulkoiselta palveluntarjoajalta.

Avoimen tiedonvaihdon helpottamiseksi talousjohto tapaa tilintarkastajat useita kertoja vuodessa. Tarkastusvaliokunta tapaa myös tilintarkastajia säännöllisesti.

Yrityksessä on otettu käyttöön raportointilinja, joiden kautta työntekijä voi ilmoittaa hallitukselle ja johtoryhmälle havaitsemistaan väärinkäytösepäilyistä.

Riskienhallinta

WithSecure™:n riskienhallintaperiaatteiden ensisijaisena tavoitteena on mahdollistaa organisaatio tunnistamaan ja hallitsemaan riskejä tehokkaammin. Yhtiön liiketoiminnasta aiheutuvien eri tilanteiden potentiaalisia negatiivisia vaikutuksia ja aiheutumisen todennäköisyyttä yhtiöön, sen asiakkaisiin tai kumppaneihin seurataan osana riskienhallintajärjestelmää.

WithSecure™:n hallitus määrittelee riskien hallinnassa ja sisäisessä valvonnassa noudatettavat periaatteet. Tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta WithSecure™:n riskienhallinnan valvonnasta. Toimitusjohtaja vastaa riskienhallinnan periaatteiden implementoimisesta ja soveltamisesta jatkuvasti ja yhdenmukaisesti koko organisaatiossa.

WithSecure™ edistää henkilöstön tekemää jatkuvaa riskiarviointia. Yhtiön toimitusjohtaja, johtoryhmä ja yhtiön tilintarkastaja seuraavat säännöllisesti riskien­hallinta­prosessissa tunnistettuja keskeisiä operatiivisia riskejä. Riskienhallinta on keskeinen WithSecure™:n hallintoa ja yhtiön riskienhallintaprosessi on linjassa ISO-31000-standardin kanssa. Tarkastusvaliokunta arvioi säännöllisesti riskienhallintajärjestelyiden tehokkuutta.

Riskit ja epävarmuudet

Seuraavat riskit ja epävarmuustekijät voivat vaikuttaa negatiivisesti WithSecure™:n myyntitoimintaan, kannattavuuteen, taloudelliseen tilaan, markkinaosuuteen, maineeseen, osakkeen hintaan tai yhtiön lyhyen tai pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen. Alla kuvatut seikat kattavat ainoastaan merkittävimmät yhtiötä koskevat riskit; kyseessä ei ole kattava luettelo riskeistä.

COVID-19 pandemia

COVID-19-pandemia vaikuttaa negatiivisesti kyberturvallisuuskonsultointiin. Ohjelmistotuotteiden ja hallinnoitujen tietoturvapalveluiden (MDR) uusmyynti voi jatkaa hidastumista, jos pandemia pitkittyy.

Liikearvo testataan arvonalentumisten varalta vuosittain sekä aina kun on olemassa viitteitä arvonalentumisesta. Pandemian vaikutusten kyberturvallisuuskonsultointiin voidaan katsoa olevan tällainen viite. Konsultoinnin liikearvon arvonalentumistestaus on laadittu toisen neljänneksen aikana perustuen päivitettyihin ja hallituksen hyväksymiin pitkän aikavälin ennusteisiin. Testaus ei johtanut arvonalentumiskirjauksiin, vaikkakin herkkyydet testauksessa käytettäville oletuksille ovat laskeneet. Johto jatkaa arvonalentumistestauksen tarpeen arviointia säännöllisesti.

Pandemiassa luottotappiot ja asiakkaiden maksuviivästykset voivat kasvaa lyhyellä aikavälillä. Ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä merkittäviä riskejä ei ole realisoitunut. Pandemian vaikutukset asiakkaisiin voivat kuitenkin näkyä pidemmällä aikajänteellä, joten johto on arvioinut uudelleen odotettavissa olevien luottotappioiden määrää IFRS 9 ‑standardin mukaisesti. Kohonneen luottotappioriskin vuoksi varausta on nostettu hieman ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Päätelaitteille suunnatun tieto­turvan markkinoiden murros

Päätelaitteille suunnattu tieto­turva on vahvasti kilpailtu markkinasegmentti. Käyttöjärjestelmien valmistajat keskittyvät entistä enemmän tuotteidensa sisäänrakennettuihin tietoturvaominaisuuksiin, minkä lisäksi markkinoille on tullut uusia toimijoita ja uutta teknologiaa. WithSecuren tulee myös jatkossa tuntea erittäin tarkasti kyberuhkat ja niiden kehittyminen sekä hakkereiden käyttämät tekniikat ja teknologia, ja jatkaa uuden puolustusteknologian innovointia.

Markkinoiden keskittyminen

Kyberturvallisuusmarkkinoiden keskittymisen taustalla ovat skaalaedut. WithSecure™:n täytyy löytää oikeat yritysostokohteet ja onnistua ostettujen yhtiöiden integroimisessa.

Uuden teknologian lanseeraamiseen liittyvät riskit

Nopeasti kehittyvällä toimialalla on ensiarvoisen tärkeää pystyä tarjoamaan jatkuvasti asiakkaiden tarpeisiin vastaavia tuotteita ja palveluita sekä samalla tuomaan markkinoille uutta teknologiaa. WithSecure™:lla on käynnissä teknologian yksinkertaistamiseen ja tuotekehityksen tehostamiseen tähtääviä hankkeita, minkä lisäksi yhtiö investoi edelleen tekoälyyn pitääkseen tuotevalikoimansa kilpailukykyisenä.

Osaavan henkilöstön rekrytointi ja sitouttaminen

Osaavasta henkilöstöstä käydään tietoturva-alalla yhä kovempaa kilpailua, ja toimialalla vallitsee rakenteellinen osaamisvaje. WithSecure™ kehittää ja ottaa käyttöön uusia rekrytointimenetelmiä, kehittää omaa osaamisyhteisöään sekä investoi henkilöstön kehittämiseen ja koulutukseen.

Geopoliittiset riskit

WithSecure™ on globaali yhtiö, joka toimii useissa eri maissa. Tämä altistaa yhtiön geo­poliittisille riskeille, joihin lukeutuvat muun muassa epäsuotuisa verotus tai vientivalvonta. BREXIT on yksi esimerkki tällaisista riskeistä. Olemassa olevia tai uusia teknologioita tai palveluita koskevan lainsäädännön tai sen soveltamisen muutokset voivat vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan negatiivisesti.

Valuuttakurssien vaihtelu

Euroalueen ulkopuolisten toimien ja toimipisteiden lisääntyminen altistaa WithSecure™:n entistä enemmän valuuttakurssien vaihtelusta johtuville riskeille.

Sisäpiiri

Sisäpiiri

Sisäpiirihallinto

WithSecure™ noudattaa sisäpiirilainsäädäntöä, mukaan lukien markkinoiden väärinkäyttöasetus ”MAR-asetus”, Finanssivalvonnan määräyksiä ja ohjeita sekä Nasdaq Helsingin sisäpiiriohjetta. WithSecure™ on julkaissut oman sisäpiiriohjeen täydentämään lainsäädännön vaatimuksia.

WithSecure™ ylläpitää listaa henkilöistä, joilla on säännöllinen pääsy yhtiön taloudelliseen tietoon. Yhtiön taloudellista tilaa koskevien tietojen arkaluontoisuudesta johtuen henkilöt, joilla on pääsy yhtiön taloudelliseen tilaan vaikuttavaan tietoon ennen osavuosikatsauksen tai vuosikertomuksen julkaisemista, noudattavat kolmenkymmenen päivän (30) päivän kaupankäyntikieltoa ennen tulostiedotteen julkaisua (”Suljettu Jakso”).

Lisäksi WithSecure™ ylläpitää projektikohtaista sisäpiirirekisteriä projekteista tai asioista, joilla realisoituessaan saattaisi olla merkittävä vaikutus WithSecure™:n osakkeisiin tai taloudellisiin instrumentteihin ja joista yhtiö on tehnyt MAR-lain­säädännön mukaisen tiedottamista koskevan lykkäyspäätöksen.

WithSecure™ on päättänyt olla merkitsemättä ketään pysyvään sisäpiiriin. Kaikki henkilöt, joilla on pääsy hankekohtaiseen sisäpiiritietoon merkitään hankekohtaiseen sisäpiiriluetteloon.

Johtotehtävissä oleviin henkilöihin kuuluvat WithSecure™:ssa hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja sekä muut johtoryhmän jäsenet. Näiden henkilöiden tulee ilmoittaa kolmen työpäivän sisällä WithSecure™:lle sekä Finanssivalvonnalle yhtiön rahoitusvälineillä tekemistään kaupoista. Yhtiö julkaisee nämä tiedoksiannot pörssitiedotteina MAR-asetuksen mukaisesti. Kaikki tiedotteet johtohenkilöiden liiketoimista ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla.

Suljettu ikkuna

Sisäpiiriläiset ja heidän läpipiiriläisensä eivät saa harjoittaa osake-, optio- tai muuta kauppaa yhtiön arvopapereilla ajanjaksona, joka alkaa 30 päivää ennen yhtiön talouskatsauksien julkistusta. Projektikohtaiset sisäpiiriläiset eivät saa harjoittaa osake-, optio- tai muuta kauppaa yhtiön arvopapereilla projektin voimassaoloaikana sisältäen sen päivän, jolloin projekti julkistetaan.

Hiljainen jakso

Hiljainen jakso alkaa 21 päivää ennen tulosjulkistusta. Tänä aikana ei järjestetä tapaamisia tai puhelinpalavereja sijoittajayhteisön kanssa.

TIedotusperiaatteet

WithSecure™:n tiedonantopolitiikka kuvaa ne keskeiset periaatteet ja menettelytavat, joita yhtiö noudattaa sijoittajaviestinnässä ja taloudellisessa raportoinnissa.

Hallinnointiperiaatteet

Hallinnointiperiaatteet

WithSecuren hallinnointiperiaatteet perustuvat Suomen lainsäädäntöön sekä Helsingin pörssin (Nasdaq Helsinki Oy) sääntöihin, Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin sekä yhtiön yhtiöjärjestykseen. Tämä selvitys on laadittu pohjautuen Suomen Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkistamaan Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin 2020. Koodi on julkisesti saatavilla osoitteessa cgfinland.fi.

Selvitykset WithSecure™:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Yhtiöjärjestys
  1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 
    Yhtiön toiminimi on suomeksi WithSecure™ Oyj ja englanniksi WithSecure™ Corporation ja kotipaikka Helsinki.
  2. Yhtiön toimiala
    Yhtiön toimialana on valmistaa tietokoneohjelmia, harjoittaa tietokoneiden, sähkölaitteiden sekä tietokoneohjelmien ja tarvikkeiden maahantuontia, vientiä ja myyntitoimintaa, tarjota informaatioteknologiaan liittyviä palveluita sekä harjoittaa informaatioteknologiaan liittyvää konsultointia sekä opetus- ja julkaisutoimintaa. Yhtiö harjoittaa lisäksi arvopaperikauppaa.
  3. Arvo-osuusjärjestelmä
    Yhtiön osakkeet kuuluvat hallituksen määräämän ilmoittautumispäivän jälkeen arvo-osuusjärjestelmään. Ilmoittautumispäivän jälkeen oikeus saada yhtiöstä jaettavia varoja sekä merkintäoikeus osakepääomaa korotettaessa on vain sillä
    • joka on täsmäytyspäivänä merkitty osakkeenomistajaksi osakasluetteloon
    • jonka oikeus suorituksen saamiseen on täsmäytyspäivänä kirjattu osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan arvo-osuustilille ja merkitty osakasluetteloon; tai
    • jos osake on hallintarekisteröity, jonka arvo-osuustilille osake on täsmäytyspäivänä kirjattu ja jonka osakkeiden hoitaja on täsmäytyspäivänä merkitty osakasluetteloon osakkeiden hoitajaksi.
  4. Hallitus
    Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
  5. Toimitusjohtaja
    Hallituksen on valittava yhtiölle toimitusjohtaja ja määrättävä tämän palkkaehdot.
  6. Toiminimen kirjoitusoikeus
    Yhtiön toiminimen kirjoittavat paitsi hallituksen jäsenet yhdessä, myös se ja ne henkilöt, joille hallitus myöntää toiminimen kirjoitusoikeuden sekä yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja yksin, sekä kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Prokuroiden antamisesta päättää hallitus.
  7. Tilikausi
    Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.
  8. Tilintarkastajat
    Yhtiöllä on tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
  9. Kokouskutsu ja osallistumisoikeus ja äänestysoikeus yhtiökokouksessa
    Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille lain mukaisessa ajassa ennen kokousta julkaisemalla yhtiökokouskutsu yhtiön internetsivuilla.

    Osakkeenomistajan on, voidakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kutsussa mainittuna päivänä.

    Yhtiökokouksessa oikeuttaa jokainen osake yhteen (1) ääneen. Äänestystavan määrää kokouksen puheenjohtaja.

  10. Varsinainen yhtiökokous
    Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä lain mukaisessa ajassa tilikauden päättymisestä. Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikan lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla. Kokouksessa on:
    • tilinpäätös ja toimintakertomus;
    • tilintarkastuskertomus;
    • tilinpäätöksen vahvistamisesta;
    • toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen ja/tai Konsernitaseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta;
    • vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle;
    • hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista,
    • hallituksen jäsenten lukumäärästä;
    • hallituksen jäsenet;
    • yksi tilintarkastaja ja tarvittaessa hänelle varamies

Päivitetty 10.2.2021 18:30

Yritysvastuu

Yritysvastuu

Nykypäivän digitalisoituneessa ja verkon kautta yhteen kytkeytyneessä maailmassa kyberhyökkäykset ja haittaohjelmat voivat vakavasti vahingoittaa liiketoimintaa, johtaa satojen miljoonien eurojen vahinkoihin sekä pahimmillaan jopa inhimilliseen kärsimykseen. WithSecure™ on jo 30 vuoden ajan auttanut ihmisiä ja yrityksiä taistelemaan kyberuhkia vastaan. Olemme olemassa parantaaksemme asiakkaidemme tietoturvaa ja turvataksemme heidän digitaalisen elämänsä ja liiketoimintansa.

Uskomme, että ydinliiketoimintamme ja jokapäiväisen työmme kautta meillä on keskeinen rooli nyky-yhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa ja ihmisten ja yritysten välisen luottamuksen ylläpitämisessä. Sisäisesti edistämme työntekijöidemme yhteisöllisyyttä, ja olemme aina korostaneet vahvaa arvopohjaamme.

WithSecure™ on sitoutunut kestäviin käytäntöihin kaikessa liiketoiminnassaan. Yritysvastuuta johtaa toimitusjohtaja johtoryhmän tuella ja hallitus hyväksyy vuosittaisen selvityksen muista kuin taloudellisista tiedoista. Kattavien hallinto- ja compliance-prosessien kautta yritysvastuu on kytketty kaikkeen liiketoimintaamme.

Oheisessa selvityksessä on kuvattu ne toiminnan osa-alueet, joita pidetään Suomen kirjanpitolain mukaisesti yhtiöllemme keskeisinä.

Yritysvastuuselvitysarkisto Toimintaohje Modern Slavery Statement

Julkaisemalla Yhdistyneen kuningaskunnan Modern Slavery Act -lakiin perustuvan lausunnon WithSecure antaa selkeän signaalin orjuutta ja orjuutta, pakkotyötä ja ihmiskauppaa vastaan arvoketjussaan.

WithSecure™ pyrkii jatkuvasti luomaan työntekijöilleen parhaan mahdollisen ympäristön suoriutua, innovoida ja kehittyä. Jokaisen työntekijän oikeudenmukainen ja kunnioittava kohtelu on olennainen osa yrityskulttuuria. Tämä on täysin ihmisoikeuspolitiikkamme ja käytännesääntöjemme mukaista.

Päivitetty 10.2.2021 18:30

Muut sijoittajasivut

Osake

.

Lue lisää

Taloustieto

.

Lue lisää

Kalenteri

.

Lue lisää

Materiaalit

.

Lue lisää

Sijoittajasuhteet

.

Lue lisää